Alkusanat

Hetken aikaa erinäköisiä keskusteluja Internetin eri palstoilla seuranneena huomasin, että niin moni haluaa valloittaa Euroopan Unionin ja Alppien korkeimman vuoren, Mont Blancin. Verkkokeskusteluissa on tullut esille useita luuloja, arvuutteluja, kysymyksiä ja vastauksia. Osa niistä oli hyviä, osa huonoja ja jotkut suorastaan vaarallisia. Koska tuo kyseinen vuori kiinnosti myös minua, päätin, että mäen päälle on päästävä. Tai ainakin yritettävä. Aloittelevana kalliokiipeilijänä minua myös kiinnosti useamman köydenpituuden reittien kiipeäminen kalliolla sekä liidaus-kokemuksen hankkiminen ylipäätänsä. Nyt kun reissu on tehty, niin mielessä pyörii vastaukset useimpiin usein esitettyihin kysymyksiin. Osan vinkeistä tiesimme etukäteen, osa selvisi paikan päällä ja jotkin ongelmat koettiin ihan omakohtaisesti.

Seuraava dokumentti on laadittu matkamme pohjalta. Selostus kattaa sekä ennakkoselvittelyissä että myöhempään hankkimaani tietoa. Tätä tietoa saatiin niin kirjoista kuin tutuilta ja vuoristomajoilla tapaamiltamme tuntemattomilta. Aikaa matkaan varattiin sen verran, että perillä oloon jäisi yhdeksän päivää tehokasta peliaikaa. Kirjoituksen tarkoituksena kertoa, mitä kaikkea tuon yhdeksän päivän aikana aloittelija voi tehdä. Meidän ratkaisu ei ole luonnollisestikaan se ainoa oikea, vaan alueelta löytyy todella paljon mielenkiintoisia vaihtoehtoja. Nyt esittelemäni vaihtoehdot ovat varmasti turvallisia ja hyviä vaihtoehtoja suurinpiirtein saman tasoiselle kiipeilijälle. Useimmilta paikoilta löytyy sekä helpompaa, että vaikeampaa, joten paikat voivat olla tutustumisen arvoisia joka tapauksessa.

Ennen liikkeelle lähtöä haluan määritellä sen, mitä tarkoitan tässä dokumentissa aloittelijoilla. Meillä molemmilla oli reissun toteuttamishetkellä noin vuoden kokemus seinä- ja kalliokiipeilystä kotimaassa. Liidauskokemusta ulkokallioilta ei ollut käytännössä ollenkaan, mutta sisällä liidaamista oli harjoiteltu. Useimmilla Chamonixin sporttikallioilla pulttiväli on sen verran tiheä, että aikaisempaa liidauskokemusta ei välttämättä tarvita, mutta silloinkin täytyy tietää mitä tekee. Kotimaisesta liidaamista homma poikkeaa lähinnä siinä, että useamman köydenpituuden reiteillä täytyy osata tehdä ständi. Tämä osattiin. Mont Blancin osalta reitti oli käytännössä kävelyä ja sillä vaaditaan lähinnä hyvää kuntoa, kykyä kävellä jääraudoilla sekä tiukan paikan tullen kykyä pelastaa railoon pudonnut kaveri. Vaikka meillä oli vain vuoden kokemus kalliokiipeilystä, niin lumella liikkumisesta ylävuoristossa sitä oli reilusti enemmän vaellus- ja laskuharrastusten ansiosta.

Vaarat

Ylävuoristossa on ylävuoriston vaarat. Näistä tunnetuin vuoristotauti, jolla voi olla kohtalokkaatkin seuraukset. Lyhyesti, vuoristotauti johtuu siitä, että kiipeilijä nousee liian nopeasti liian korkealle. Toiset voivat nousta korkeallekin ilman ongelmia, kun taas toisilla ongelmat alkavat jo 3000 metristä. Jos et tunne sopeutumiskykyäsi, aloita varovasti. Oireita mahdollisesta vuoristotaudista ovat päänsärky ja huonovointisuus. Oireiden ilmaantuessa turvallisinta on kääntyä heti takaisin. Vuoristotaudin voit välttää totuttamalla itseäsi korkeaan ilmanalaan. Lisäksi veden juominen on tärkeää. Nauti riittävästi nestettä!

Vuoristotautia yleisempi ongelma on auringonpaiste. Auringonpaiste aiheuttaa sekä auringonpistoksia että ihon palamisia. Allekirjoittanut sai ilmeisesti jonkin sortin auringonpistoksen heti ensimmäisenä päivänä laaksossa, josta sitten riittikin päänsärkyä useamman päivän ajaksi. Palamista vastaan kannattaa suojautua vaattein sekä aurinkorasvalla, jossa on kertoimia niin paljon kuin vain mahdollista (50 tai yli).

Vuoristosää muodostaa myös vaaran. Myrskyt vuorilla nousevat nopeasti. Mikäli päivä on erityisen kaunis ja lämmin, iltapäivä- tai iltamyrsky tulee hyvin suurella todennäköisyydellä. Liikkuminen kannattaakin ajoittaa siten, että on ajoissa takaisin tai sitten täytyy varautua myrskyyn sillä asenteella, että se ei ole vain mahdollinen, vaan myös todennäköinen. Tämä tarkoittaa sitä, että mukaan täytyy pakata riittävästi vaatteita, juotavaa sekä jotain syötävää.

Jäätiköllä vaarana ovat myös railot. Jäätikköä tulee osata lukea sekä railoon pudonnut kaveri tulee osata pelastaa. Hyvällä kelillä, kuten meidän tapauksessa, jäätiköllä menee valmiiksi tallattu polku, joka kiertää pahimmat railot. Yleisesti ottaen railot olivat hyvin näkyvillä. Lumisiltojen kestävyyteen ei kuitenkaan kannata luottaa, sillä kyllä niistäkin joku onneton oli saanut jalkansa läpi.

Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, haluaisin tuoda esille riittävän kunnon. Kuntoa tarvitsee olla sen verran, että pystyy kävelemään korkeassa ilmanalassa yli kymmenen tuntia kantamuksen kanssa. Mikäli kunto loppuu kesken, niin silloin ongelmat voivat olla erittäin suuret. Alastulokin on yllättävän raskasta. Huomaa, että puutteellinen sopeutuminen heikentää suorituskykyäsi.

Ajankohta

Yleisin ajankohta kiivetä Mont Blancille on heinä-elokuu. Tämä johtuu sekä säästä että Keski-Euroopan lomista. Koska halusimme välttää pahinta ruuhkaa niin reitillä kuin majoilla, päätimme lähteä kesäkuun alussa. Tämä rajaa hieman reittivaihtoehtoja, sillä suosituimman perusreitin, Gouterin, hissit ja majat eivät olisi auki. Majojen kiinniolo tarkoittaa lähinnä sitä, että niistä ei saa palveluita. Useimmilla majoilla voi yöpyä myös silloin, mutta silloin kiipeilijän täytyy kantaa mukanaan kaikki tarvittava. Usein majat ovat myös epäsiistejä, mikäli maja ei ole myös palveuiden puolesta auki. Sana vuoristomaja on hieman hämäävä, sillä käytännössä kyse on kuin täyden palvelun hotelleista. Jos haluat vuorelle jotain tiettyä reittiä pitkin, varmista reitin varrella olevien puitteiden toiminta. Hissien ja majojen aikataulut löytyvät Chamonixin kotisivujen kautta. Kesäkuun alun ajankohdassa on myös se etu, että silloin majoitusta saa helposti ja halvemmalla kuin myöhemmin, vaikka puolet Kaupungista tuntuikin olevan kiinni. Säiden puolesta kesäkuu on jo varsin mukavaa aikaa ja lämpötilakin on useimmiten lämmin. Omana huiputuspäivänämme huipulla ei varmaankaan ollut kymmentä pakkasastetta. Reittien kunto taas vaihtelee vuosittain. Toisinaan reitti on helpoimmillaan kesäkuussa, toisinaan sen kiipeäminen vaatii hieman enemmän taitoja ja joskus voi olla liian vaarallistakin. Loppukesästä tilanne voi olla päinvastoin tai sitten ei. Tähän kysymykseen vastaaminen etukäteen ei oikein onnistu, joten jos haluatte ehdottomasti huipulle, tarkastakaa ajankohta ja varautukaa vaihtamaan suunnitelmaanne. Meille kesäkuu tuntui niin hyvältä ajankohdalta, että todennäköisesti seuraavakin kiipeilyreissu samalle suunnalle tehdään kesäkuussa, ehkä jo heti seuraavana vuonna.

Varusteet

Kiipeämillämme kallioreiteillä ei tarvittu kovinkaan paljon varusteita. Topossa vaatimukseksiksi mainittiin yleensä vain kahdeksan jatkoa. Toisinaan innostuttiin menemään pari kp:ta kerrallaan, jolloin jatkoja tarvittiin enemmän. Toisinaan pultit ovat niin tiheässä, että ihan jokaiseen pulttiin ei tarvitse klipata. Joissakin kinkkisemmän oloisissa paikoissa taas klippauksen jälkeen yltää irroittamaan edellisen jatkon uudelleen käytettäväksi. Kallioilla käytettiin Suomesta raahattua 60 metristä single-köyttä, jonka avulla pääsee kyllä monia reittejä. Joillakin reiteillä laskeutumiseen tarvitaan topon mukaan 2x50 metriä, joten puoliköydet eivät varmaankaan olisi ollenkaan hullumpi ajatus, varsinkin kun puoliköysi on varsin käytännöllinen jäätiköllä. Eli perussetti mukaan, sillä pärjää jo pitkälle. Mahdollisia täydennyksiä voi tehdä perillä. Kuten arvata saattaa, Chamonixista saa ihan kaikkea, mitä vaan mieleen tulee, tosin kesäkuussa varastoissa voi olla pieniä puutteellisuuksia sen vuoksi, että kaikkia kesäkauden kamoja ei ole vielä ehditty roudaamaan putiikkeihin.

Ylös jäätikölle varusteita tarvitaan sitten enemmän. Koska ylhäällä on viileämpää, jopa kylmää, mukaan tarvitaan täysi setti lämpimiä vaatteita. Päiväsaikaan jäätiköllä voi olla paahtavaa, joten kerrospukeutumisen periaatteet korostuvat. Jäätiköllä tarvitaan ehdottomasti hellehattua ja aurinkolaseja, yöllä taas pipo on paikallaan. Jalkaan laitetaan tukevat kengät ja kenkiin jääraudat. Lämmin vaelluskenkä riittää, mutta useimmat käyttävät nahkaista ylävuoristokenkää. Käsiin esimerkiksi windstopper hanskat, joiden päälle tarvittaessa kuoret. Käyttämällämme kolmen huipun reitillä myös vaellushakku on välttämätön. Mikäli Mauditin seinämä on vaikeassa kunnossa, niin hakkuja voi tarvita kaksikin. Toisaalta silloin kannattaa miettiä, että onkohan reitti liian vaikeassa kunnossa itselle. Selkään reppu, johon on lastattu riittävästi juotavaa. Silmämääräisten havaintojen perusteella useimmat näyttivät lastaavan reppuunsa 4 – 6 litraa juotavaa. Jos tiedät kuluttavasi paljon, ylimääräinen puolentoistalitran pullo voi olla viisas valinta. Lisäksi mukaan tarvitaan railopelastusvälineet sekä ensiapulaukku. Jotta pelastusvälineistä on mitään hyötyä, kiipeilijät liikkuvat köysistönä. Köydeksi suositellaan 60 metrin puoliköyttä, sillä mauditin harjanteen vaikeimman osuuden voi palatessa myös laskeutua. Erinäisistä lähteiden perusteella laskeutuminen on 55 metriä, joten 60 metrin köysi riittää, jos sen yhdistää jonkin toisen seurueen köyteen. Perusreittivaihtoehdot ovat varsin selkeitä, mutta ilman karttaa ei silti kannata lähteä. Huippupäivänä liikutaan myös pimeässä, joten mukaan tulee pakata myös otsalamppu, mieluiten kypärään kiinnitettynä. Kun vielä tallentaa kännykkään pelastuspalvelun numeron, alkaa kasassa olemaan tarvittavat välineet.

Otanko oppaan?

Mikäli edellä mainitut asiat, esimerkiksi railopelastaminen ja huonossa säässä toimiminen, ovat tuttua tavaraa, niin opasta ei tarvita. Jos kokemusta ei ole ihan hirveästi, odota hyvää sääikkunaa, mutta varaudu siihen, että myrsky voi yllättää. Tampatut polut peittyvät tuulisessa lumisateessa erittäin nopeasti, joten niiden seurailuun et voi luottaa. Jos haluat oppia jotain noususi aikana, kannattaa varmistaa sellainen opastus, jossa opetetaan esimerkiksi railopelastusta. Ihan hyvä tapa voi olla esimerkiksi viikon mittainen “kurssi”, jonka päätteeksi noustaan Mont Blancille. Tällaisia paketteja saa tilattua esimerkiksi Elämysmatkojen kautta. Oppaan palkkaaminen pelkän huiputuksen ajaksi maksaa noin 650-700 euroa (kesä 2004) ja oppaat ottavat yleensä köysistöönsä 1-2 henkilöä. Tämän lisäksi asiakas maksaa usein oppaan hissiliput ja muita välttämättömiä kuluja. Jos epäilet omia taitojasi, ota opas. Korkeutensa vuoksi Mont Blanc on erittäin vaarallinen, mikäli sinne yritetään nousta puutteellisin taidoin ja varustein. Moisen kivikasan takia ei kannata kuolla!

Kaupunki

Vaikka Chamonix elää turismista, se on ihan oikea kaupunki. Vaikka kesäkuu onkin hiljaista aikaa, kaupungissa on jonkin verran elämää. Arkisin vähän vähemmän, viikonloppuisin vähän enemmän. Osa kaupoista, hotelleista ja ravintoloista on kiinni. Tämä on syytä huomioida majoitusta etsiessä. Me päädyimme aivan keskustassa kirkon vieressä sijaitsevaan hotelli Le Chamonixiin. Hotelli oli edullinen ja hyvällä paikalla ja varauskin onnistui kätevästi netin välityksellä. Koska Chamonix on suosittu paikka, niin saimme etukäteen useita suosituksia hyvistä paikoista, joten edullisia ja kelvollisia lienee pilvin pimein. Hotellin ongelma on luonnollisesti se, että ruoan laittaminen ei onnistu. Toisaalta, kaupungista löytyy kohtuullisen hintaisia ravintoloita jopa yllättävän paljon, varsinkin kun ottaa huomioon turistipaikan luonteen. Noin 15 eurolla saa useista eri paikoista kolmen ruokalajin menun. Ja jos haluaa satsata jonain päivänä hieman parempaan purtavaan, niin 25 eurolla saa jo ihmeitä. Oma suosikkimme on Sanjon, jota myös suosittelemme lämpimästi. Hinta-laatu-suhde on aivan loistava.

Luonnollisesti Chamonixissa on runsain määrin urheilukauppoja, joista saa suurin piirtein ihan kaikkea. Hintataso ei ole mikään poskettoman edullinen, mutta silmiä auki pitämällä voi tehdä edullisia ostoksia, jopa löytöjä. Pieni hintavertailu eri kauppojen välillä kannattaa, omassa tapauksessamme tämä johti noin 20% säästöön.

Talvisin kaupungissa toimii hyvä julkinen liikenne. Emme viitsineet selvittää sen toimivuutta kesällä, vaan vuokrasimme suosiolla auton. Busseja kyllä tuli vastaan päivittäin ja junatkin näytti kulkevan, joten auton vuokraus ei ole välttämätöntä. Se on kuitenkin varsin kätevää ja monesti jopa edullisin vaihtoehtokin. Sadepäivien puuhasteluja ei tarvinnut selvitellä, sillä säät suosivat meitä lähes täydellisesti. Vettä satoi lähinnä sinä päivänä, kun päätimme ottaa lungisti, joten mitään erityistä ei tarvinnut keksiä, koska jo etukäteen olimme päättäneet, että tällaisessa tilanteessa kävisimme tsekkaamassa paikallisen museon, jota oli niin paljon kehuttu. Museossa on kyllä paljon nähtävää, mutta insinöörismiehinä olimme hieman pettyneitä, koska museossa ei ollut mitään laakson hissijärjestelmän rakentamiseen liittyvää. Midin kabiinin tarina olisi ollut varmasti mielenkiintoinen.

Viikko-ohjelma

Etukäteen ohjelmasta oli suunniteltu lähinnä se, että ylös yritetään ja totuttautumisineen siihen käytetään aikaa 3 – 4 päivää. Varapäiviä oli varattuna 1 – 2. Kaikenkaikkiaan pelipäiviä oli yhdeksän. Lisäksi olimme päättäneet kiivetä helppoja monen kp:n reittejä, joiden kiipeämiseen jäisi siis enintään 3 – 5 päivää. Etukäteen kallioista oli tiedossa vain Gaillands, joten kallioiden valinta tehtäisiin vasta perillä ostettavan topokirjan perusteella. Toteutunut viikko-ohjelmamme oli erinomaisen onnistunut, joten voin suositella sitä suunnittelun pohjaksi muille samassa tilanteessa oleville. Huomaa, että meidän tapauksessa säät suosivat ja aina ei ole mahdollista touhuta reilun viikon aikana yhtä paljon.

Ensimmäisenä päivänä tutustuttiin vähän kaupungiin ja käytiin kaupoilla. Topokirjakin tarttui taskuun. Puolen päivän aikaan päätettiin pakata kaltsivälineet reppuun ja nousta Breventin väliasemalle, Planpraziin. Tästä matka jatkui ylös Breventin toppiin jalan laskettelurinnettä pitkin. Noin 2400 metrin korkeudessa rinne tekee täyskäännöksen kallioiden välissä. Tässä kohtaa on Breventin kiipeilykalliot, johon alaspäin tullessa pysähdyttiinkin hetkeksi leikkimään. Toisena päivänä vuorossa oli Gaillands ja kolmantena noustiin ylös jäätikölle totuttautumaan korkeaan nousemalla Taculin rinteellä noin 3800 metrin korkeuteen. Päivän jälkeen paluu laaksoon ja seuraavana päivänä taas kalliolle, tällä kertaa Vallorcineen. Tämän jälkeen aloitettiinkin varsinainen nousu toppiin. Ensin noustiin päiväksi jäätikölle totuttautumaan, mutta tällä kertaa mentiin laakson sijasta yöksi Torino-majalle. Seuraavana päivänä siirryttiin jäätikön toiselle puolelle Cosmiques-majalle. Matkan voi taittaa joko jalan tai hissillä, riippuen siitä mitä haluaa. Cosmiques-majalta noustiin sitten toppiin ja palattiin takaisin majalle yöksi lähinnä sen vuoksi, että viimeiseen kabiiniin ehtimisen kanssa olisi tehnyt tiukkaa ja autokin oli Italian puolella, ajaminen takaisin Chamonixiin ilman päiväunia olisi todennäköisesti ollut mahdotonta, vaikka matka ei olekaan pitkä. Hieman pidempään nukutun yön jälkeen palasimme Cosmiques-majalta ensimmäisellä kabiinilla Italian puolelle ja tämän jälkeen takaisin Chamonixiin, jossa loppupäivä meni lähinnä toipuessa. Iltapäivän vesisateet auttoivat joutenolon toteuttamisessa. Viimeisenä päivänä suunnattiin L'Aiguillette d'Argentierelle, joka on aika näyttävän näköinen kivi.

Mont Blanc

Reitiksi valittiin viereisessä kuvassa näkyvä kolmen huipun reitti, Trois Mont Blanc, jota kutsutaan myös Aiguille du Midin perusreitiksi. Reitti on pääsääntöisesti helppo. Mahdollisia vaikeita paikkoja ovat sekä Taculin että Mauditin reunarailot sekä Mauditin harjanteelle nouseminen, joka on noin 55 metriä pitkä 50 asteinen (näin jossain sanottiin, saattaa olla aavistuksen loivempikin) lumi- tai jääseinämä. Meidän tapauksessa jäästä ei ollut tietoakaan, joten seinämä oli helppo kiivetä sekä ylös että alas. Molemmat reunarailot olivat reitin kohdalta kiinni, Taculilla vaadittin reilun metrin korkuisen pystysuoran osuuden selvittämistä, Mauditilla pystysuoraa kohtaa ei edes ollut. Huomaa, että olosuhteet vaihtelevat vuosittain. Reunarailot voivat olla korkeita, niiden alapuolella voi olla isokin reikä ja mauditin seinämä voi olla jäässä. Tarkasta olosuhteet ennenkuin säntäät reitille ja mieti, riittävätkö omat taidot reitin suorittamiseen. Aikaa nousuun on lähteestä riippuen varattava 6 – 10 tuntia ja paluu kestää 3 – 5 tuntia. Matkanopeuteen vaikuttaa myös rinteellä etenevän jonon nopeus (ei, et tule olemaan liikkeellä yksin :). Mauditin seinämä muodostaa reitille pullonkaulan, joten seinämällä kannattaa joko olla ennen jonoa tai sitten edetä sen verran rauhalliseen tahtiin, että jonosta suurin osa on jo mennyt. Me valitsimme jälkimmäisen ja aikaa huipulle menemiseen kului noin seitsemän ja puoli tuntia. Paluumatkaa hidasti jäärautojen pohjiin tarttuva lumi, joka teki jaloista raskaat nosteltavat. Lisäksi alamäkeen kävely muuttui hankalaksi, koska koko ajan joutui varomaan askeliaan. Lumipohjat ovat liukkaat, eikä jäärautojen pohjalevyistä ollut sanottavammin hyötyä.

Kolmen huipun reitti, ensin Tacul, sitten Maudit ja viimeisimpänä taustalla Mont Blanc.

Ensimmäinen aamupala Cosmiques-majalla tarjoillaan klo 01:00, joten suurin osa köysistöistä lähtee liikkelle hieman ennen kahta. Koska meillä meni aikaa nousuun ja laskuun yhteensä hieman vajaa 14 tuntia, niin viimeiseen kabiiniin ei ehditty. Sesonkiaikaan kabiineja menee myöhempäänkin, joten toinen yö majalla ei ole välttämätön. Asian tietysti voi korjata myös etenemällä ripeämmin tai lähtemällä liikkeelle aikaisemmin. Cosmiques-maja sijaitsee noin 3600 metrissä, joten majan ja huipun väliin jää 1200 metriä korkeuseroa. Todellisuudessa kuitenkin majalta laskeudutaan ensin majalta Midin satulaan sekä Taculin ja Mauditin jälkeen vielä hieman lisää, joten korkeuserometrejä tulee jonkin verran enemmän.

Kolmen huipun reitti Breventistä kuvattuna. Vasemmalla Midi, sitten Tacul, Maudit ja Mont Blanc. Grand Muletsin reitti nousee kuvan oikeasta laidasta, Gouterin reitti jää kuvan oikealle puolelle ja Italian puolen perusreitti jää luonnollisesti Mont Blancin taakse.

Kun suunnittelet nousua Blancille, niin mieti reittivalintaasi. Meidän valinnan ratkaisivat lähinnä se, että kolmen huipun reitti tuntui mielenkiintoisimmalta ja Gouterin puolen majat ja hissit olivat kiinni. Jostain syystä Muletsia ei edes vakavasti tullut harkittua. Lieneekö mielessä kummitellut pitkä ja railoinen jäätikkö. Yleensä Muletsia käytetäänkin enemmän laskeutumiseen. Ylhäältä katsottuna reitti näytti kuitenkin hyväkuntoiselta ja suuri osa huipulla kävijöistä suuntasikin Muletsin kautta alas suksimalla. Kun olimme tehneet päätöksen kolmen huipun reitistä, piti päättää se, miten hankkiudutaan Cosmiques-majalle. Normaalistihan tänne noustaan Midin kabiinilla, mutta nyt oli käynyt niin onnettomasti, että huoltomiehiltä oli päässyt hissin vaijeri karkuun. Hissi oli siis kiinni. Mietimme joko kävelyä Montenversistä tai sitten autoilua Italian puolelle. Loppujen lopuksi päätös oli helppo, koska laiskoina miehinä hylkäsimme kävelyn ja Italian kautta noustessa voitaisiin jäädä yöksi Torino-majalle, joka on korkeammalla kuin kävelymatkan varrelle jäänyt maja. Oikeastaan matkan varrelle olisi jäänyt kaksikin majaa, Requin ja Envers des Aiguilles, joista tosin vain Envers olisi ollut auki. Kävelyn kannalta Requinin sijainti on parempi. Gouterin puolelta olisimme todennäköisesesti olleet ensin yötä Tete Roussella ja sitten Gouterilla, mutta kuten todettu, majat olivat kiinni. Kiinniolo ei tullut yllätyksenä, majojen aukiolot löytyvät netistä.

Korkeaan totuttautumiseen käytimme Breventin päivä mukaan lukien yhteensä neljä päivää. Tämä riitti meille. Toisille riittää parikin päivää, toiset tarvitsevat koko viikon, joten en halua antaa asiasta muuta suositusta kuin sen, että edetkää rauhassa, mikäli oman sopeutumiskyky ei ole tiedossa.

Brevent Kuten jo aikaisemmin mainitsinkin, ensimmäiseen päivään kuului kävely ja kiipeily Breventissä. Breventin kiipeilykalliot löytyvät noin sata metriä huipun alapuolelta. Paikka löytyy helposti seuraamalla laskettelurinnettä joko ylhäältä tai väliasemalta käsin. Laskettelurinne menee kallioiden välistä, kiipeiltävää jää molemmille puolille. Reitit ovat pultattuja ja pultteja on riittävästi, päätä tarvitaan vain ajatteluun, ei pelon eliminoimiseen. Reitit ovat yhtä lukuunottamatta yhden kp:n reittejä. Yhteensä reittejä on kolmisen kymmentä ja vaikeusasteet vaihtelevat välillä 4b – 6c+/7a. Yhden kp:n reittien lisäksi on yksi 220 metrinen, vaikeusasteen vaihdellessa välillä 4b – 6a. Lopussa on tarjolla myös 7a-tasoinen variaatio.

Gaillands Gaillands sijaitsee Chamonixin välittömässä läheisyydestä. Matkaa keskustasta tulee parin kilometrin verran. Kallio sijaitsee Breventin puolella laaksoa käytännössä Mont Blanc tunnelia vastapäätä. Alue jakaantuu useisiin sektoreihin. Korkeimmillaan reitit ovat noin 70 metrisiä ja vaikeusasteet vaihtelevat alueella kolmosesta aina 7c:hen saakka. Gaillands on hyvä paikka harjoitella toimintaa monen kp:n reiteillä, sillä täältä löytyy kyllä jokaiselle riittävän helppo ensinousuksi. Koska alue on lähellä kaupunkia, se on ruuhkainen jo kesäkuun alussa. On helppo kuvitella, että sesonkiaikaan väkeä on jonoksi saakka. Läheisyytensä ansiosta Gaillandsille voi tulla vaikka muun päiväohjelman jälkeen nousemaan reitin tai pari, sillä kallio on lähellä ja sen viereen pääsee autolla.

Vallorcine Vallorcinen kylä on hieman kauempana. Chamonixista lähdetään ajamaan Argentieren suuntaan ja ylitetään Col des Montets. Reittejä on parisen kymmentä ja niitä on mahdollista varioida keskenään. Helpoimmilla reiteillä vaikeimmat köydenpituudet ovat 4b:tä, halutessaan vaikeutta löytyy 7a:han saakka, tosin valtaosa on helpompaa. Kalliolla on korkeutta noin 90 metrin verran. Lähestymiseen on kaksi vaihtoehtoa. Chamonixin suunnasta saapuessa ensimmäinen mahdollisuus on Buetin kylässä. Kun tulette kylään, kääntykää heti taajaman alkamisesta kertovan merkin jälkeen oikealle ja ajakaa leirintäalueelle parkkiin. Polku kalliolle lähtee radan ali vähän ennen leirintäaluetta. Metsässä on opastekyltit kalliolle, joskin teksti on haihtunut aikojen saatossa. Toinen vaihtoehto on ajaa Vallorcinen rautatieasemalla. Auto parkkiin ja jalan radan yli oikealle. Pellolla on viitta kalliolle vievälle polulle. Molemmat lähestymiset ovat helppoja ja kestävät suurinpiirtein varttitunnin verran. Vallorcineen kannattaa suunnata heti aamusta, sillä kallio on varjossa alkuiltapäivään saakka. Myös tämä kallio on suosittu, joten reiteille voi joutua jonottamaan.

L'Aiguillette d'Argentiere Reissun viimeisenä päivänä päätettiin lähteä L'Aiguillette d'Argentiere kivelle. Siitäkin huolimatta, että oli lauantai ja olimme kuulleet, että se olisi ruuhkainen päivä. Aamulla taas auto liikkeelle kohti Col des Montetsia. Kun tulet tien serpentiininousun jälkeen Tre-le-Champiin, aja siihen saakka, kunnes tien vasemmalla puolella on parkkipaikka. Polku lähtee aivan parkkipaikan Chamonixin puoleisesta reunasta. Polku on helppoa käveltävää, mutta korkeuseroa tulee noin 500 metriä. Tämän vuoksi lähestymiseen on hyvä varata aikaa 30-40 minuuttia reippaasti kävellen. Parkkipaikalla oli paljon autoja ja kiipeilijöitä, mutta onneksemme ne menivät jonnekin muualle, ja kivellä ei ollut ketään. Toinen mahdollisuus lähestymiseen on Flegeren väliasemalta, mutta koska oli kesäkuu, sekin hissi oli kiinni. Lähestymispolku on osa Mont Blancin kiertävää vaellusreittiä. Se on sen verran suosittu, että yleisö on kesäkuussakin taattu. Kivi on mielenkiintoisempi valokuvauksellisesti kuin kiipeilyllisesti. Korkeutta reiteillä on 30 metriin saakka vaikeusateen vaihdellessa välillä 4b – 6b. Kiveä vastapäätä olevalla seinällä on myös muutama reitti, joista yksi on neljän köydenpituuden mittainen.

Huomioitavaa kalliokiipeilyssä

Edellä esitetyt kalliot ovat hyvin varmistettuja. Mikäli reitti ei ole tiheästi pultattu, siitä on maininta topossa. Harvaan pulttaus tarkoittaa lähinnä kotimaista pulttiväliä. Kun valitsette reittejä, muistakaa, että kiipeily Chamonixissa on usein eri tyyppistä kuin kotimaassa. Reitit ovat pidempiä ja kiipeätte niitä on-sight. Valitkaa siis reitit sen mukaan, minkä kuvittelette olevan on-sight tasonne. Jos tasosta ei ole tietoa, niin se selviää kokeilemalla. Toisaalta, tiheän pulttivälin ansiosta pakkien ottaminen on aika helppoa. Muistakaa huomioida myös se, että reitit ovat pidempiä.

Useat kalliot ovat ruuhkaisia. Tämä tarkoittaa sitä, että kun teidän kakkonen alkaa nousemaan, toinen köysistö todennäköisesti kärkkyy jo lähtöä. Tämän vuoksi reiteiltä laskeudutaan useimmiten laskeutumisreittiä pitkin. Kiipeilyreittiä pitkin laskeutuminen aiheuttaa turhaa ruuhkaa, laskeutukaa vain osoitettuja reittejä pitkin, mikäli kalliolla on yhtään enemmän porukkaa.

Linkit ja kirjat

Crag climbs in Chamonix, Francois Burnier, Dominique Potard, Vamos 2001, ISBN 2-910672-11-2

Chamonix-Mont-Blanc, Walking Guide, Martin Collins, Cicerone 2002, ISBN 1 85284 357 8

The Mont Blanc Massif – The 100 Finest Routes, Gaston Rebuffat, Baton Wicks, ISBN 1-898573-03-4

4000 des Alpes, Richard Goedeke, Libris, ISBN 2.907781.63.4

Relaa.com FAQ, Chamonix-Mont Blanc, koska tämä dokumentti on kuitenkin hieman matkakertomuksen luonteinen, niin en tee siihen juurikaan päivityksiä. Muut esiin tulleet asiat laitan FAQ:iin : http://www.saunalahti.fi/~mikkopee/relaafaq.html#3.Chamonix

Summitpost on hyvä saitti, jossa on paljon reittikuvauksia, matkakertomuksia, valokuvia ym. : Summit Post - Mont Blanc

Vastaavaa tietoa (ja käsittämätön määrä hienoja valokuvia) kuin tässä dokumentissa, mutta huomattavasti enemmän ja englanniksi löytyy Terra Galleriasta

Hotellien yhteystiedot löytyvät esimerkiksi Chamonixin kotisivulta

Tiedot vuoristomajoista ja ylävuoristosta löytyvät Vuoritoimiston kotisivulta.

Lisää allekirjoittaneen ottamia kuvia aavistuksen paremmalla resoluutiolla löytyy täältä : http://puuh.dyndns.org/~mikkop/gallery/view_album.php?set_albumName=Chamonix2004

Lisää alppijuttua suomeksi Haapiksen kirjoittamana : http://yhdistykset.vlk.fi/haka/suunnist/people/haapis/climbing.htm

Tämä dokumentti pdf-versiona : http://puuh.dyndns.org/~mikkop/doc/chamonix2004.pdf