Joskus keskellä kesää Teron kanssa Nuuksion kalliolle autoillessa lyhyen hiljaisuuden katkaisi toteamus "Sinne Rjukaniin pitää kyllä lähteä." Oltiin keskusteltu alkukesän alppinousuista ja siitä, miten omaa taitotasoa saisi helpoiten parannettua kyseisiä nousuja varten. jään liidamisen harjoittelu olisi varmasti meille paras tapa nostaa tätä taitotasoa. Eli hyvissä ajoin syksyllä varaukset sisään viikolle 8 sekä mökistä Rjukanissa että laivamatkasta Helsingistä Tukholmaan. Varauksen yhteydessä kävi jo selväksi, että matkan kokonaishinta on sama riippumatta siitä, että onko lähtijöitä kaksi vai neljä, joten eikun ilmoitus nettiin ja odottelemaan. Parin päivän odottelun jälkeen reissuun löytyikin lähtijät, Kari ja Olli-Pekka. Myös heillä oli sama tavoite, eli helppoa ja pitkää pitäisi saada kiivettyä. Kokemusta koko porukalla ei ollut mitenkään valtaisasti, yhteenlaskettujen jääkiipeilypäivien määrä oli varmasti lähempänä 50 kuin 100 päivää ja esimerkiksi itselläni oli liidikokemusta ainoastaan Kauhalasta.

Käytännön järjestelyt hoituivat helposti. Mökin varaus onnistui meilitse ja lauttamatkan sai edukkaasti bonus-pisteillä. Lisäksi ruokaa hankittiin Suomesta ja Ruotsista hieman ennen Norjan rajaa. Paras vaihtoehto Ruotsin ostoksille taitaa olla Töcksforssin suuri ostoskeskus, joka on selkeästi suunnattua norjalaisille asiakkaille. Kaiken kaikkiaan matkoihin ja viikon sapuskoihin sekä kaljoihin meni rahaa vain 250 euroa, joten aika halpa matka. Lisäksi tietysti törsättiin hieman laivalla ja automatkan aikanakin täytyi syödä. Autoilua tulee Tukholmasta lähes 800 kilometriä ja Norjan puolella tietulleihin saa varata ainakin 40 kruunua per suunta.

Mökki Rjukanissa oli melkoisen spartalainen kokemus, eli leirintäalueen mökki ilman juoksevaa vettä. Kylmäkin olisi tullut, mutta auton sisätilanlämmitin pelasti tilanteen. Alkuihmetyksen jälkeen mökki kuitenkin kelpasi ihan hyvin ja ainakin hinta oli halvemmasta päästä. Saavuimme alueelle aika myöhään, joten pimeys oli jo saapunut. Aamun valjetessa näimme Rjukanin mahtavat maisemat. Laakso on aika kapea ja vuoret molemmin puolen nousevat ihan mukavasti. Eli eikun kamat kasaan vaan ja kohti ensimmäistä putousta.

Koko tulomatka oltiin selailtu Rockfaxin mainiota topokirjaa. Ensimmäisen päivän kohteeksi valittiinkin Rjukanin keskustan vieressä oleva Fabrikfossen, koska topossa mainittiin viiden ensimmäisen kp:n olevan kakkosta ja sen jälkeen olisi helppo jättää reitti kesken, mikäli kaksi viimeistä kolmosen kp:ta eivät menisi. Ensimmäisen päivän startti ei ollut erityisen ripeä, joten putouksen alla oltiin vasta yhdentoista aikaan. Putouksella oli ainoastaan yksi muu porukka, kolme brittiä. Jo tuttuun tapaan pohdiskelimme, että olemme varmasti heitä nopeampia, koska heitä on kolme. Ja aivan kuin viimeksikin, he katosivat horisonttiin melko nopeasti. Ensimmäinen kp ei näyttänyt kovinkaan vaikealta lukuunottamatta pientä kynnystä, joten lähdin liidaamaan. Homma sujui varsin mallikkaasti ja ensimmäinen ständikin syntyi ihan sutjakkaasti, kiitos Kauhalassa tehtyjen harjoitusten. Homma jatkui samaan tahtiin neljän ensimmäisen kp:n ajan. Viides kp ei näyttänyt mitenkään erikoiselta, joten päätimme ottaa pakit jo neljännen jälkeen. Laskeutuminen menikin sitten vähän vaivalloisemmin. Tarkoitus oli laskeutua puista, mutta jotenkin siinä sitten vaan päädyttiin keskelle jäätä ja puita ei ollut lähelläkään ja köysi lopussa. Hetki siinä sitten kärvisteltiin kunnes perästä tulevat saivat siirrettyä köyden lähemmäksi, jolloin sen avulla sitten pääsikin seuraaville puille. Oli hiema outo olo keskellä jäätä sen jälkeen, kun perästä tulijat olivat vetäneet köyden ylös. Loppujen lopuksi homma meni ok ja alhaalla oltiin juuri pimeän tullessa. Kahdestaan liikkeellä ollessa kyseisestä paikasta olisi varmaankin kannattanut kiivetä pois. Muutoin päivä menikin ihan hyvin. Takaisin kämpille autoillessa sitten huomattiin otsalamppuja kämppää lähellä olevalla putouksella. Sama toistui muutamana päivänä. Kun pimeä saapuu, niin laskeutuminen näyttäisi menevän melko hitaaksi. Siihen hommaan ei mielellään lähtisi. Kämpillä ruokaa laitellessa olo oli melkoisen väsynyt. Ensimmäinen monen kp:n jääreitti oli takana. Tultaessa oltiin puhuttu kakkosen ja kolmosen kiipeämisestä. Alunperin toiseksi päiväksi oli suunniteltu jotain kolmosen tasoista, mutta ainakin itselläni mielessä pyöri toinen kakkosen reitin kiipeäminen.

Toiseksi päiväksi toposta katsottiin "Lower Gorge" alueella oleva Lettvann, joka on kakkosta, tai vieressä mahdollisesti oleva hieman vaikeampi reitti. Reitin juurelle päästyämme totesimme, että kolmosen reitti on melko ohuessa kunnossa, joten molemmat köysistöt siirtyivät suosiolla kolmen kp:n Lettvannille. Homma menikin paljon varmemmin kuin edellisenä päivänä. Mitä nyt allekirjoittanut oli väsynyt ja oma liidiosuus täytyi jättää hieman lyhkäsemmäksi. Putouksen päällä oltiin ajoissa ja tähän ajateltiin jättää, jotta väsyneet jäsenet saisivat hieman lepoa. Jälkikäteen mietittynä tämä reitti olisi ollut fiksumpi valinta meidän tasoisten kiipeilijöiden ensimmäisen päivän reitiksi. Toisena päivänä ajoissa lähtemällä tuon Fabrikfossenin olisi ehkä voinut kiivetä ylös astikin.

Toisen päivän iltana ruokaa laitellessa juteltiin, että voisi olla fiksua pitää lepopäivä, jotta loppuviikon jaksaisi sitten painaa täysillä. Tätä sitten toisteltiin siihen saakka, kunnes joku tokaisi, että pidetään se lepopäivä sitten. Kello laitettiin kuitenkin ajoissa soimaan ja ajoissa myös noustiin. Ehkä sisimmissämme emme oikein uskoneet, että lepopäivä olisi tosi asia. Aamupalaa syödessä kuitenkin tuumattiin, että tämä päätös pitää, tänään ei kiivetä. Päivä käytettiinkin paikkoja katsellessa. Ensimmäisenä ajettiin Krokaniin, jossa katseltiin tulevia linjoja ja tietenkin Fissionia, joka on vaikeusasteeltaan M10. Kyllä se jokseenkin mahdottomalta näyttää, mutta on siitä suomalaisvoiminkin ylös menty. Vieressä oleva kuutosen miksta näytti sen sijaan paljon mahdollisemmalta ja paikkakin on sellainen, että yläköyden saa helposti vietyä. Krokanin jälkeen piti nähdä tietenkin Lipton. Komea on ja myös aika mahdottoman näköinen, mutta siitäkin on menty suomalaisvoimin ylös. Lopuksi ajeltiin Ozzimozis alueelle katselemaan, koska sinne oli tarkoitus mennäkin jonain päivänä. Putoukset eivät kuitenkaan näyttäneet niin hyviltä kuin muualla ja paikka oli täynnä brittejä, eli sinne ei sitten tarvinnutkaan mennä. Krokan olisi meidän valinta lyhyemmille reiteille. Kolmannen päivän tiedusteluja sitten käytettiin neljäntenä päivänä menemällä Krokaniin. Voimat olivat jonkin verran palautuneet ja kiipeily onnistui, mutta missään nimessä lihakset eivät tuntuneet tuoreilta. Harmittavasti vaan yksi jääsoturi poti kuumetta ja joutui jäämään kämpille nukkumaan. Päivä menikin lähinnä yhtä puikkoa yläköysitellessä. Puikko on greidattu vitoseksi. Ajatus liidauksesta tuntui aika etäiseltä, mutta ei missään nimessä mahdottomalta. Treeniä vaan lisää niin ehkä se menisi.

Viidentenä päivänä lähdettiin taas koko joukon voimin pitkälle putoukselle. Kohteeksi otettiin yhdeksän kp:n pituiseksi mainittu Kvittåa. Putous on pelkkää kakkosta, joten hieman pidempi reitti uskallettiin valita. Varsinkin kun paluu reitiltä olisi metsäpolkua pitkin. Putouksella on runsaasti vettä, joten helmikuun viimeinen viikko oli varmaankin viimeisiä aikoja tämän putouksen kiipeämiselle. Varsinainen kiipeäminen alkaa vasta 150 metrin nousun jälkeen. Tämän jälkeen pari seuraavaa kp:ta on hieman vaikeampaa, jonka jälkeen putous muuttuu helpoksi. Kvittåa oli mukavaa kiipeilyä ja meille sopivaa. Jälkikäteen ajateltuna olisi voinut olla hieman vaikeampikin, mutta jos topossa olisi mainittu vaikkapa useampi kolmosen kp, niin olisikohan silloin uskaltanut lähteä yhdeksän kp:n reitille? Tuskin. Muutaman tunnin kiipeilyn jälkeen tultiin kohtaan, josta lähti polku metsään. Ylemmäksi ei oltu kiivetty, joten pääteltiin, että reitti loppuu tähän. Köydenpituuksia oli takana tosin vasta seitsemän. Poistumispolku ei ollut mikään valtatie vaan välillä se katosi kokonaan mättäiden sekaan. Ehkä valintamme ei ollutkaan mikään paras, mutta oli siitä muutkin menneet. Lopulta päädyimme hiihtokeskukselle vievälle tielle, josta oli helppo marssi takaisin autolle. Paluu kesti kaiken kaikkiaan parisen tuntia, eli suht nopeasti hoitui.

Kuudes ja viimeinen kiipeilypäivä oli päätetty pyhittää lyhyemmille reiteille. Viimeisen päivän ohjelmaan kuuluikin Krokanin suosittu putous Bullen, joka on kolmosta. Bullenin kiipeämisen jälkeen oli tarkoitus kokeilla hieman mikstaa Fissionin vieressä, reitin nimi on Two Assholes and Five Nice Bolts. Tässä vaiheessa Tero totesi, että hän haluaa kokeilla onsightia. Aikaisempi mikstakokemus oli aika olematonta, lähinnä kosmikin harjanne, mutta ilmeisesti hyvin sijoitetut pultit houkuttelivat kokeilemaan. Ja hyvä että houkuttelivat, sillä sehän meni. Me muut tyydyimme yläköysittelemään vaihtelevalla menestyksellä. Tämän jälkeen viereinen Fission tuntui vieläkin enemmän kunnioitusta herättävältä, vaikka sisimmässä olikin tieto, että kyllä se drytoolauskin alkaisi sujumaan vähän paremmin, jos vaan saisi hieman harjoitusta alle. Hetken reitillä leikittyämme nykäisimme köyden alas ja totesimme, että tässäpä tämä. Eikun kylille syömään ja kämpille pakkaamaan. Lähtö olisi todella hyvissä ajoin, eli keskellä yötä. Tukholmassa tulisi olla viimeistään neljältä seuraavana iltapäivänä ja varmuusvaraakin pitää jättää.

Kokonaisuutena reissu meni hyvin. Sitä saatiin, mitä haluttiin. Tosin jälkikäteen ajateltuna nuo pitkät reitit olisi ehkä kannattanut tehdä eri järjestyksessä. Jos suosituksia pitäisi antaa samassa tilanteessa oleville, niin tekisin ensin Lettvannin, sitten Kvittåan ja lopuksi Fabrikfossenin. Muitakin vaihtoehtoja on. Varsinkin siinä tapauksessa, että osa kiipeilystä saa olla hieman vaikeampaa. Rjukan täytti myös odotukset muutoin. Siitäkin huolimatta, että paikan kauneudesta ja putousten laadusta oltiin kuultu etukäteen lähes rajattomat määrät hehkutusta. Paikka on hehkutuksen väärti ja emme pettyneet. Olimme kuulleet myös sen, että Rjukanista on tullut viime aikoina suosittu ja porukkaa on liian paljon. No, porukkaa oli paljon, mutta aina pääsimme sille reitille, mille haluttiinkin. Tosin ruuhkat voivat olla ihan mahdollisia. Fabrikfossenilla näytti olevan pahimpina päivinä viisikin köysistöä ja silloin kyllä tulee jo jäätä niskaan. Pahimmat ruuhkathan ovat helpoilla reiteillä, joten tämäkin ongelma olisi ratkaistavissa harjoittelemalla. Tämän vuoksi jo parin päivän jälkeen tiesimme, että tänne kyllä täytyy palata. Sen verran hieno paikka kiivetä. Koko viikon jälkeen puolestaan oli tiedossa se, että mitä pitää tehdä, jotta seuraavalla kerralla voisi mennä niitä vaikeampia reittejä. Ruuvaamista, varsinkin vasemmalla kädellä, tulisi harjoitella. Samaten ständityöskentelyä pitäisi nopeuttaa. Pohkeitakin pitäisi vahvistaa jne. Tärkeintä, eli rutiinia, saakin sitten parhaiten paikan päällä ja muista reissuista.

Johtopäätöksenä Rjukanista voisi todeta, että se sopii hyvin liidauksen aloitteluun. Ennen lähtöä kannattaa selvittää itselleen jäällä liidamisen perusperiaatteet ja harjoitella ständin tekemistä. Tämän jälkeen voikin lähteä itseasiaan, sillä Rjukanista löytyy riittävän helppoja harjoittelupaikkoja pilvin pimein.

Hieno paikka ja hieno reissu. Raati suosittelee

Lisää kuvia löytyy seuraavista osoitteista: